Siirry suoraan sisältöön

HISTORIA

Erotuomarityyliä 50 vuotta sitten

Yli 40 vuotta sitten porilaiset jääkiekkoerotuomarit tulivat tutuiksi näistä musta-keltaisista asuistaan.

Kuvassa vasemmalta: Matti Granath, Jorma Koskinen, Pentti Nordlund, Tomi Snellman, Pentti Riitahaara, Ilkka Haaslahti, Pertti Kojo, Arno Snellman, Veikko Hakala, Heikki Aaltonen, Jouko Färd, Veikko Ukkonen, Juhani Laine, Pertti Juhola, Lauri Nurmi ja Matti Niemi.

Valokuva otettu ennen Porin Jääkiekkoerotuomarit ry:n perustamista ilmeisesti Isomäen jäähallin edustalla. Kuvausaika noin 1975, kuvaajasta ei ole tietoa.


Historiaa ja perinteitä

Kerhon perustaminen

Porilaiset kiekkotuomarit toimivat jo 1970-luvun alussa Porin Erotuomarit 53:n jaostona omana kerhona.  Oli Snellmanin päivä 12. toukokuuta 1977. Satakunnan lennoston silloinen upseerikerho eli entinen Porin Lentoasema houkutteli paikalle 24 jääkiekon erotuomari- ja toimitsijatehtävistä kiinnostunutta.

Dokumentti kertoo, että ”Olli” Lundberg oli yhdistyksen perustamisen ehdottomalla kannalla, Aimo Santaoja tivasi tehtäviä ja sääntöjä, Pertti Juhola totesi, että esityslista on ihan OK ja Jouko Färd selvitti, että ryhmän pitää olla nimenomaan seura, jos se liittyy SVUL:oon.

”Etunimetön” Mr Forström uteli, että onko toiminta-alue yksistään Porin kaupunki.

Vuosien aherrus sai yleiskeskustelussa yksimielisen hyväksynnän ja näin koki Porin Jääkiekkoerotuomarit ry vihdoin päivänvalon.

Siihen aikaan oli tapana, että henkilövaalit suoritettiin suljetulla lippuäänestyksellä. Ensimmäisen puheenjohtajaäänestyksen harava oli Matti Niemi, Pepe Juhola kakkonen ja Raumalta porilaistunut Heikki Aaltonen kolmas. Äänestysnumerot olivat selkeät: 17-6-1.

Johtokuntaan valittiin viheltävänä tuomarina Juhola, maaseudun mies Veijo Henttonen sekä toimitsijoina Pentti Nordlund ja Pertti Kojo. Koko rituaali kesti noin 40 minuuttia.

Perustavan kokouksen sihteerinä toiminut Arno Snellman viihtyi lähemmäs kolme vuosikymmentä sopuisasti porukassa. Ja kuinkas muuten, Snellmanin päivänä perustetun seuran rahapussin hoito oli hänen käsissään vuosia.

Puheenjohtajat, sihteerit ja kerhokouluttajat kautta aikojen

Mikäli havaitset virheitä tai puutteita, niin ilmoita ylläpitäjälle.
KausiPuheenjohtajaSihteeriKerhokouluttaja
2025 – 2026
2024 – 2025Maarit LamminenElina SaarenmaaMikko Kivinen (+ryhmä)
2022 – 2024Maarit LamminenElina SaarenmaaPasi Uusitalo
2021 – 2022Maarit LamminenElina SaarenmaaVille Ahokas
2018 – 2021Maarit LamminenElina SaarenmaaVille Ahokas,
Arto Sihvonen
2017 – 2018Maarit LamminenElina SaarenmaaVille Ahokas
2016 – 2017Arto LaaksoElina SaarenmaaVille Ahokas
2015 – 2016Jari LevonenJukka Latva
2014 – 2015Jari LevonenJukka LatvaEsa Laitanen, Hannu Pere
2012 – 2014Ari MäkirantaJukka LatvaJari Levonen
2011 – 2012Sami SeppäläJukka LatvaEsa Laitanen, Hannu Pere
2008 – 2011Sami SeppäläJukka LatvaTomi Harjanne
2003 – 2008Sami SeppäläJukka LatvaJari Mäkisalo
2002 – 2003Vesa MoisioJukka LatvaJari Mäkisalo
2001 – 2002Vesa MoisioJukka LatvaJuha Veneranta
2000 – 2001Vesa MoisioJukka LatvaJari Pykilä
1997 – 2000Ari MäkirantaJukka LatvaJari Pykilä
1996 – 1997Ari MäkirantaJukka LatvaHeikki Rinne
1995 – 1996Seppo Kuuri-RiuttaJukka LatvaHeikki Rinne
1993 – 1995Seppo Kuuri-RiuttaJukka LatvaJari Pykilä
1992 – 1993Matti NiemiJukka LatvaVeikko Ukkonen
1989 – 1992Kari HukkanenMatti Niemi
1988 – 1989Pertti JuholaMatti Niemi
1987 – 1988Pertti JuholaJukka Virtanen
1986 – 1987Johannes KarttunenLauri-Jaakko Uusitalo,
Jukka Virtanen
1984 – 1986Pertti KojoAake Mäkinen
1983 – 1984Aimo SantaojaAake Mäkinen
1982 – 1983Pertti JuholaArno Snellman
1978 – 1982Ilkka JuuselaArno Snellman
1977 – 1978Matti NiemiArno Snellman

Seuran ainaisjäsenet:

Pertti JuholaOlavi LundbergMarkku Suominen
Ismo KankaanpääVesa MoisioLauri-Jaakko Uusitalo
Johannes KarttunenAri MäkirantaPentti Virtanen,
Jorma KetolaJari MäkisaloAaro Westergård
Jorma LamminenMatti Niemi
Jukka LatvaPentti Nordlund
Jari LevonenPentti Riitahaara

Seuran kunniapuheenjohtajat:

Matti Niemi, Ari Mäkiranta