Kisat järjestettiin VIIDENNEN kerran! Perinteestä voidaan siis puhua jo tässä vaiheessa. Tällä kerralla Stadionin remontti esti kilpailun kymmentuhatpäisen yleisön edessä ja jo ennakkoon ostettujen lippujen hinnat jouduttiin palauttamaan korkojen kera. Tämä tietää järjestäjille hieman ns.yövuoroja, mutta asiasta selvittäneen ensi vuodeksi.
Valiokunta valitsi lajit huolellisen tutkimisen jälkeen. Kokoontumisia järjestettiin pitkin vuotta ja kisavalmistelut saatiinkiin hyvissä ajoin päätökseen.
Osallistujamäärältään lähes ennätystä hiponut tapahtuma on selkeästi kasvussa ja saa nähdä joudutaanko ensi vuodeksi varaamaan paikkaa isolta kirkolta. Järjestyksenvalvojaa olisi kaivattu, mutta tuomareiden hyvien kommunikaatiotaitojen avulla tilanteista selvittiin.
Suoritukset olivat pääsääntöisesti huippuunsa hiottuja ja jo tässä tapahtumassa oli nähtävillä monen konkarinkin parannus kuntopuolella. Tarkkana saa olla ettei mene ylikunnon puolelle ja jäällä ei nähdäkään enää samaa energiaa.
Uusia lajeja oli mukana muutamia kappaleita ja vanhoissa rikottiin omia ennätyksiä.
Tämän vuoden voittajaksi arvot… kisasi Eetu Salminen. Eetulle tämä oli ensimmäinen osallistumiskerta. Puhutaan siis aloittelijan tuurista.
Palkintopalli näyttää siis seuraavalta:
1. Eetu Salminen
2. Antti Oikarinen
3. Kalle Salonen

